Itsen pääsin osallistumaan kesätyöntekijöiden perehdytykseen, LOVe-tenttimistilaisuuteen, paloturvallisuus- ja turvallinen toiminta uhkaavissa asiakastilanteissa -koulutukseen.
Kesätyöntekijöidenperehdytys järjestettiin jo maanantaina, joten pääsin heti ensimmäisenä työpäivänäni mukaan toimintaan. Koska perehdytyksiä järjestetään useampia, oli osallistujia tällä kertaa vain muutama. Koulutus oli sekä perusteellinen että selkeä ja kysymyksiä sai esittää vapaasti. Perehdytyksessä työntekijät saavat valmiudet työntekoon Careassa yleisesti, minkä lisäksi jokaiselle esitellään erikseen ''se oma'' työ.
Carea-koulu |
Perehdytys järjestettiin Carea-koulun tiloissa, josta lyhyesti:
''Carea-koulu järjestää perusopetuslain mukaista toiminta-alueittain toteuttavaa opetusta vaikeimmin kehitysvammaisille lapsille ja nuorille sekä vaativan tason yksilöllistettyä opetusta vahvasti haasteellisille oppilaille.''
(lähde: Carea.fi/carea-koulu)
''Carea-koulu järjestää perusopetuslain mukaista toiminta-alueittain toteuttavaa opetusta vaikeimmin kehitysvammaisille lapsille ja nuorille sekä vaativan tason yksilöllistettyä opetusta vahvasti haasteellisille oppilaille.''
(lähde: Carea.fi/carea-koulu)
Muutaman perehdytettävän sain houkuteltua kuvaankin |
Lähipäivinä pääsin myös seuraamaan LOVe eli lääkehoidon osaaminen verkossa -tenttimistilaisuutta. Kokonaisuudessaan LOVe on verkko-oppimisympäristössä toteutettava koulutus, joka sisältää lääkehoidon teoriaa, tehtäviä ja tentit. Sain kokeilla materiaalien opiskelua verkossa jo peruskoulusta tutun Moodlen avulla. Yritin myös vastata koekysymysten kaltaisiin tehtäviin, jotka vaativat yllättävän paljon tarkkuutta varsinkin teoriaosuudessa.
Tentin jälkeen kysyin osallistujilta muutaman kysymyksen:
1. Jännittikö tentti etukäteen?
Vastauksia tuli laidasta toiseen; ''Eipä oikeestaan.'' vrt. ''Ihan tajuttomasti, kaks päivää on luettu aika lailla.''
2. Kumpi osuus oli haastavampi, laskut vai teoria?
Teoriaosuus oli useimpien mielestä se helpompi ja laskut taas haastavampi. Joukossa oli kuitenkin myös tenttijöitä, joiden mielestä molemmissa sai olla yhtä tarkkana.
3. Onko tälläinen tentti mielestäsi tarpeen?
Tästä eri toimipisteissä työskentelevät olivat eri mieltä: ''Kysymysten kaltaisia tilanteita ei tule meidän työssä vastaan.'' Vastavalmistuneelle säännöllinen ammattipätevyyden tarkistaminen tenttimällä on itsestäänselvyys ja siten tärkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti