tiistai 2. kesäkuuta 2015

Päivystyksen johtotähti

Noniin! Nyt olisi tämän bloggarin ensimmäinen virallinen työpäivä viittä vaille pulkassa! Tänään vietin työaikani suurimmaksi osaksi Koksin päivystyksessä ensiavun puolella. Aamulla minua oli vastassa päivystävä Triage-hoitaja että hänen perehdytyksessään oleva oppilas. Tällä tiimillä vietettiinkin monta tuntia päivästä yhteistä aikaa sekä luukulla työskentelevä sihteerikin oli aktiivisesti juttutuokioissamme mukana.


Näkymää päivystyksen luukulta.
 
Päivystys on kymenlaaksossa sijoitettu jatkuvaan toimintaan Kotkan keskussairaalalle. Täältä löytyvät siis yleinen että erikoissairaanhoidon päivystykset. AB-linja kuuluu erikoissairaanhoidolle ja CD-linja puolestaan yleiselle puolelle. CD-linjalle kuuluu esimerkiksi tarkkailu potilaat ja osastolta löytyy muun muassa verhoeristetyt ''loossimaiset'' huoneet. Päivystyksessä Triage hoitaa kiirrelisyyden arvioinnin abcde-systeemillä. A-luokkaan luokitetun potilaan tilanne on hengenvaarallinen ja vastaisesti e-luokassa kehoitetaan kääntymään oman terveysaseman tai yleisen puolen palvelujen puoleen.
 
 

 Ambulanssilla Koksiin saapuvat potilaat tulevat Falckin johtotähti ambulanssilla päivystykseen. Joku saattaa ihmetellä mistä sana ''johtotähti'' tulee, mutta siihen on syynsä. Onhan ambulanssi merkiltään Mercedes Benz! Auton logosta johdin siis sanan johtotähti. Sihteeri vastaanottaa potilaan listoille Triagen arvioidessa potilaan kiirrellisyyden. Potilaita voi kuitenkin saapua päivystykseen aivan omin voimin tai omaisten saattelemana. Tällöin on myös tärkeää huomioida tukihenkilön vointi, esimerkiksi kun kyse on pahan näköisestä haavasta, josta voidaan havaita paljon muuta kuin vaikka vuotava veri tai hyvänä esimerkkinä toimivat myös avomurtumat. Halutaan, ettei omainen joutuisi hoidettavaksi hoitoon tuodun potilaan lisäksi.

''Luuhuone'' jossa hoidetaan esimerkiksi mahdolliset kipsaukset.

Sain myöskin tietää, että parkkisakkoja et sairaalan pihalta saa jos olet kiireellistä hoitoa tarvitseva potilas. Oman hoidon aikana ei siis tarvitse miettiä minkälaisia lappuja sinne auton tuulilasiin saattaa lappuliisoilta ilmestyä, kun itse olet ensiavussa saamassa tarvitsemaasi hoitoa kiirreellisenä tapauksena. Tämä oli minulle uusi juttu mutta hyvä tämäkin on tietää.

Työntekijät myös suomensivat minulle paljon tätä ''sairaalasanastoa'' ja pitivät ajantasalla, että kertoivat heille tutuista ja rutiininomaisista työtehtävistään. Triage kierrätti minut myös koko osaston ympäri! Kokonaiskuva sairaalasta rakentuu jo hyvää vauhtia mieleeni.

Sairaalassa puhutaan myös paljon latinankielisillä termeillä koskien eri sairauksien oireita. Olin välillä aivan pihalla mistä puhuttiin mutta pian tuli suomennos perään ja näin tiesin, että kysymys oli esimerkiksi mustelmasta mutta hoitajat ja lääkärit ilmaisevat asiat sen latinankielisellä ilmaisulla. Päivät voivat olla todella kiireisiä tai välillä vähän hiljaisempia. Tänään päivä oli kuitenkin ehkä vähän hiljaisemman puoleinen ja voidaan varmaankin sanoa, että hyvä niin.

Tulee mieleen sairaalasarjojen hoitonäkymät. Tässä huoneistossa tehdään mm. sydämen rytminsiirtoja

Päivä oli erilainen ja vaihteleva! Oma puhekielikin vaihtui välissä englannin puolelle sillä sairaalalla on myös vieraskielisiä potilaita. Hyvä Englannin ja Ruotsin kielen taito on siis mahtava ominaisuus ja pienen empimisen jälkeen sai itsekin oman asiansa sujuvasti ilmaistua jollain muullakin kuin omalla äidinkielellään. Päivystyksen puolella on kyllä sosiaalinen ryhmähenki ja hymyssä suin hoitajien ja lääkäreiden kanssa sain jutella. Pääsin näkemään ja oppimaan paljon tästä sairaalan yksiköstä. Ainakaan yksikään päivä ei tule olemaan samanlainen ja yksikkönä antaa varmasti mielenkiintoisen työpaikan jos tulevaisuudessa hoito-alalle haluaisi. Kesätyöksikin siis varmasti opettavainen ja mielenkiintoinen yksikkö, vink vink! Saa nähdä mitä seuraavaksi on tiedossa! Nyt suljen koneen ja huomenna taas uuden postauksen kimppuun.

PS. Tästä linkistä & tästä linkistä pääset lukemaan vanhemman postauksen ensiavusta ja päivystyksestä.

-Veronica

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti