torstai 11. kesäkuuta 2015

Katsaus logistiikkaan

Outoa ajatella, että kohta on jo puolet kesätyö-ajasta mennyt. Aika menee siivillä ja monet kasvot sairaalassa ja sen ulkopuolella eri yksiköissä ovat tulleet itselleni tutuiksi. On myös todella kiva, että ihmiset uskaltavat ja tulevatkin avoimesti juttelemaan kanssani jos he minut jostakin täältä sairaalan alueelta bongaavat! Positiivista on sekin, että olen saanut paljon kehuja kuinka ihana piristys blogi onkin esimerkiksi työpäivän jälkeen luettavaksi. Hyvä juttu siis!

Aamun ensimmäinen kuva

Tänään kävin pyörähtämässä Koksin maanalaisissa kerroksissa. Sieltä löytyy yhtä sun toista käytävää ja niiden reittien opettelu veikin itseltäni hetken, että osaisinn tuolla seikkailla itseni oikeaan paikkaan vielä oikeaan ajankohtaan. Tunnelit ovat pitkiä ja niin aerobista liikuntakin tulee tässä työpäivän ohella sopivasti harjoitettua. Ei oma kunto pääse huonontumaan, vaikka töissä ollaan!
 
 
Minulla oli sovittu tapaaminen Terttu Tyster-Pöhön kanssa heti aamusta ja aiheena tietenkin hänen toimestaan sairaalan logistiikka. Tähän kuuluu niin hankinta kuin ostajatoimi esimerkiksi. Logistiikka sanana kertoi minulle vain sen, että tavaraa tulee ja tavaraa menee ja kuljetuksen hoitavat logistiikka-alan työntekijät ja sitten varasto puolelle erikoistuneet työntekijät hoitavat kuormien purkamiset ja niin edelleen. Logistiikka-ala kuitenkin sisältää täällä paljon muutakin.
 
On hankitatoimea, jonka työntekijät kilpailuttavat eri firmoja esimerkiksi laitteiden ja ostopalvelujen osalta. Ostajatoimen työntekijät taas ostavat ja tilaavat hankintatoimen suosittelemasta firmasta tavaran ja he hankkivat sairaalalle myöskin ne suurempi kustaisemmatkin laitteistot. Kuljetusmiehillä siis töitä riittää, kun tavaraa liikkuu eteenpäin melkein yhtä nopeasti kuin sitä tuleekin. Iso vastuuhan heillä on, kun koko sairaalan tavarajuttuja he joutuvat hoitamaan pienenä mutta toimikkaana tiiminä! Logistiikalle kuuluu myös potilaskuljetus että sisäinen kuljetus, joka kuljettaa muun muassa ruokaa ja lääkkeitä.
 

Tavaraa oikeasti löytyy vaikka millä mitalla

Tertulla on alalta on jo pidempikin kokemus. Hän tosin ei alottanut työuraansa logistiikan merkeissä vaan valmistui ensiksi maanviljelystekniikoksi. Maatilan lopettaessa hän jatkoi töitä mielisairaalassa tilanhoitajan tehtävissä kunnes opiskeli kauppaopiston puitteissa taloshallintoa ja logistiikkaa. Kolmen kuukauden työharjoittelun hän suoritti Koksissa ja vuonna 2003 hän sai vakituisen työpaikan.Vuonna 2004 Terttu valmistui ammattikorkeasta taloushallinnon tradenomiksi.
 
Hänen työtehtäviinsä kuuluvat niin ostotoimen työnkuvat eli erilaisten tavaroiden kuten ruiskujen, kuulolaitteiden tilaaminen ja välittäminen ne tietokantoihin, montako on tilattu ja mistä ja paljonko ne sitten vielä loppuenlopuksi kustanti sekä minne ne sijoittiin. Aamu alkaa yleensä sähköpostien lukemisella ja siitä pikkuhiljaa päivä lähtee käyntiin omalla painollaan. Hän on ollut myös keskusvarastolla aikoinaan töissä ja tykkääkin viettää kahvitauot ''äijäseurassa'' yhdessä kuljetuksen työntekijöiden kanssa. Tällä viikolla Terttu hoitaa myös leikkaussalin ostot joten töitä kyllä riittää!
 
 
 
 
Oma päiväni jatkuikin sitten tietokoneen ääressä. Huomiselle onkin oma postaus taas kirjoitettavana ja sitten olisi taas viikonloppu edessä. Ensi viikolle ollaan pomoni kanssa suunniteltu myös reissua Kouvolaan päin siellä ollessa jokin tapahtuma, josta kerron sitten lähempänä tarkemmin. Yksi yhteistyö postaus on kanssa tiedossa yhden oman työkaverini kanssa, joka on myöskin tällä tutustu ja tienaa- kesätyö jaksolla! Näihin tunnelmiin palaillen.
 
-Veronica


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti