Dialyysihoito on todella sitova. Kun munuaisten vajaatoiminta todetaan ja päätetään aloittaa dialyysihoidot, elämä muuttuu kerta heitolla. Ruokavaliolle tulee suurempi merkitys sekä henkinen hyvinvointi joutuu usein koetukselle. Astuessani paikanpäälle itselleni tuli hieman ahdistunut olo. Ei niin, että olisin halunnut tiloista pois, mutta jotenkin empatiakyky heräsi. Potilaat käyvät hoidoissa keskimäärin 2-3 kertaa viikossa. Yksi hoito kestää 4-5h. Minusta se on määrällisesti ja ajallisesti paljon. Siihen lisäten vielä se, että hoitoa voidaan jatkaa jopa monia vuosia samalla rytmityksellä. En ole ennen tajunnut kuinka tärkeät elimet munuaiset todella ovatkaan ja onkin hienoa, että tuollainen ''varamunuaismasiina'' on keksitty!
Monille potilaille myös tehdään toiseen käteen useimmiten Fistelisuoni eli yhdistetään laskimo- ja valtimosuoni tavoitteena saada vahva ja kestävä suoniyhteys riittävää verenvirtausta varten sekä onnistuneen hoidon takaamiseksi. Jos ei fisteliä ole, voidaan asettaa mahdollisesti keskuslaskimokatetri. Ikinä en tälläisestäkään ollut kuullut mutta nyt tiedän tämänkin.
Dialyysihoito on rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Monet odottavat vuoroaan munuaissiirtoon mutta potilaita on enemmän kuin vapaita munuaisia. Suomessa munuaissiirtoja tehdään n. 200 vuodessa. Työ on myöskin työntekijöille joskus henkisesti rankkaa.
Elina Heino kertoi minulle dialyysista ja antoi luettavaksi heidän perehdytyskansionsa. Hän on itse käynyt peruskoulun jälkeen lukion, jonka jälkeen opiskeli sairaanhoitajaksi ja sitemmin dialyysihoitajaksi hän päätyi tänne Kymenlaakson Keskussairaalaan. Työnkuvaan kuuluu juuri muun muassa laitteiden laitto ja valmistelu potilaalle, että potilaan kytkeminen laitteisiin. Potilaisiin tutustuu työn ohella ja heitä pääsee seuraamaan pitkänkin ajan. Työ on siis intenssiivistä ja kiitos tulee juuri potilaan olon parantamisesta. Sosiaalisuutta pääsee helposti tässä työssä harjoittamaan.
Meillä on yksi kesätyöntekijäkin dialyysin yksikössä. Olemme molemmat sitä mieltä, että hoitotilasta tulee itselleen haikea olo kun ymmärtää asioista nykyisin vielä enemmän kuin ennen. Potilaita on usein aamuvuorossa jopa 17 yhtä aikaa, joten he tulevat samalla myös tutuiksi heidän käydessään hoidoissa säännöllisesti. Monille potilaille on tilanne todella rankka. Tulevaisuus voi pelottaa, vihan ja masennuksen tunteet voivat noussa pintaan samalla kun tuntee, että elämänhallinta muuttuu laajalti. Sen takia on tärkeää puhua muiden ihmisten kanssa ja mahdollisuuksien mukana myös samassa tilanteessa olevien henkilöiden kanssa. He jos jotkut osaavat samaistua tilanteeseen joka vaikuttaa omaan elämään todella paljon.
Meri on päässyt auttamaan pikku hommissa, järjestelemään tavaroita, jakamaan ruokia ja putsaamaan laitteita sekä pitämään potilaille seuraa ja juttelemaan heidän kanssaan. Viikot ovat menneet nopeasti mutta henkisesti rankka yksikkö tämä oli hänellekin. Ajatukseen kuitenkin tottuu ja pian ymmärtää, että hoidot onneksi auttavat ja itsekin voi nähdä potilaiden voinnin parantuvan, kun veri on suodatettu.
Postaus oli ehkä rankemman puoleisempi lukea mitä yleensä, mutta näin minä dialyysin nuoren silmistä koin. On vaikea ajatella kuinka ihmeellinen ihmiskeho onkaan kaikkien toimintojensa puolesta. Mutta kuitenkin palailen taas pikapuolin astialle toivottavasti vähän positiivisemmissa merkeissä!
-Veronica
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti